Tänään on aurinkoinen päivä Sisiliassa, mutta talvi on tännekin tuloillaan.
Pari sanaa naapurustostamme: talorykelmässämme (miksi häntä nyt kutsua) asuu iäkkäämpää väkeä. Yleensä ovat hyvin rauhallisia, mutta naapurin pappa laittaa usein Radio Margheritan soimaan nupit kaakossa. Ensin tuumimme ettei hän pidä turisteista (emme mekään), mutta ehkä lopultakin kuulo on hänellä vain heikentynyt. Mielellään turistikin kuuntelee Lucio Dallaa.
Sen sijaan alakerran pieni täti, joka noin yleensä näyttää liikkuvan varsin kehnosti, kulkee rappuset ylös vikkelään ovikelloa soittamaan ja aloittaa keskustelun huutamalla jos on tapahtunut vääryys. Kuten eilen avatessani oven sain hirmuisen läksytyksen, koska olin heittänyt kalanperkeet rappukäytävään. Tai ymmärsin niin, koska paksulla aksentillaan pesce ja biciclette kuulostivat samalta. Joku oli siis jättänyt pyöriä käytävään ja sellaistahan tekee vain epäilyttävä ulkomaalainen. Nostin kenkäni ilmaan, osoitin sitä ja totesin että kävely on lajini. Hän siirtyi huutamaan toiselle ovelle.
Sitten on vielä vanha tuttumme Signor Leonardi, lähemmäs 80-vuotias vuokraemäntämme apupoika, joka vaivalloisesti vääntää ylös raput selvittämään miksi turisti ei osaa käyttää kaasuhellaa. Ihan oikea vikakin löytyi. Leonardi on kotoisin Livornosta, pikkaisen päältä äkeä mutta sisältä pehmeä herra, jonka vaimo jätti kylmästi 50 vuoden liiton jälkeen. Toivottavasti ottaa takaisin, hyvä mies. Kättely on miehekäs ja turvallinen.
Täällä ihminen elää kuin Herran kukkarossa.
